Rocktoimisto Siniset Sienet  

Kari Peitsamo

Suomirockin eläviin legendoihin lukeutuvan Kari Peitsamon musiikkiura käynnistyi vuonna 1977, jolloin mies teki ensimmäiset levytyksensä. Peitsamon Kauppaopiston naiset oli yksi vuoden 1977 menestyneimmistä rockbiiseistä ja vuosien saatossa kappaleesta on muodostunut ajaton klassikko. Ensimmäistä vuonna 1977 ilmestynyttä Jatsin syvin olemus -albumia seurasi seuraavana vuonna julkaistu pääosin akustinen albumi Vedestä nousee kasvi. Vuoteen 1981 asti Peitsamolta ilmestyikin uusia albumeita vuosittain 2–3, joista valtaosa oli akustisia.

Vuonna 1982 Peitsamo perusti Revival-yhtyeen, jonka kanssa syntyi kolme pitkäsoitollista käännöslevytyksiä. Tuon ajan levytyksistä Rokaten ympäri maailman kuuluu edelleenkin monen radiokanavan vakio-ohjelmistoon. Revivalin jälkeen vuorossa oli pitkälle 1990-luvulle jatkanut ja vuonna 2008 lyhyen comebackin tehnyt Skootteri-yhtye, jonka kanssa albumeita syntyi vuosina 1985–1993 ja 2008 yhteensä kolmetoista sekä lisäksi kolme kokoelmaa.

1990-luvun alkuvuosina Peitsamo alkoi keskittymään entistä enemmän soololevyjen tekemiseen mies & kitara -asetelmin. Toki uusia bändilevyjäkin on edelleen syntynyt, muun muassa Freud Marx Engels & Jung- sekä Risto-yhtyeiden kanssa. Viimeksi mainitun kanssa vuonna 2007 tehdyn pitkäsoiton Rytmin lukijat äänestivät vuoden toiseksi parhaaksi kotimaiseksi pitkäsoittojulkaisun ja samalla Peitsamon vuoden neljänneksi parhaaksi artistiksi.

Jo aiemmin maamme ahkerimman levyttäjän tittelin itselleen napanneesta Peitsamosta on alkaneella vuosituhannella tullut myös yksi maamme ahkerimmista keikkailijoista. Jo vuosien ajan mies on kiertänyt maata kitaransa kanssa noin sadan keikan vuosivauhdilla. Esiintymispaikat ovat vaihdelleet pienistä baareista suurille festarilavoille.

Peitsamo on tunnettu tunnollisena keikkailijana, joka esiintymispaikan koosta ja luonteesta riippumatta kykenee ottamaan yleisönsä ja luomaan unohtumattomia musiikki-iltoja.

 

Promokuvia:
http://www.rocket-records.com/kari-peitsamo-press
http://www.johannakustannus.fi/media/3

 

Kari Peitsamon sivuille